Vain toimintakulttuurin muutos voi pelastaa terveydenhuollon

Suomen terveydenhuolto on tällä hetkellä kriisissä. Hoitajia on riittämättömästi ja ihmisiä jää hoitamatta. Hoitovelka kasvaa. Terveydenhuollon resurssit ovat ikuisuuskysymys. Yleisesti ottaen terveydenhuollon ongelmia pidetään resurssiongelmina ja sen lääkkeeksi tarjotaan joko resurssilisäystä tai standardisointia. Hyvänä esimerkkinä tästä on hoitajamitoituksen nosto, kun vanhustenhoidossa ilmeni vakavia laatuongelmia. Hoitajamitoitus oli hieno ajatus, mutta käytännössä se syö asiakaspaikkoja toimintayksiköistä, kun hoitajia ei ole riittävästi.

Vastuussa olevat päättäjät ovat puun ja kuoren välissä. Resurssien lisäys terveydenhuoltoon tarkoittaa joko leikkauksia muista palveluista, verojen kiristämistä tai velan ottoa. Siksi terveydenhuollon parempi suunnittelu ja ennakointi ovat erityisen tärkeitä.

Tärkeämpää kuin hoitajien ja lääkärien määrän lisääminen on työn vaikuttavuuden lisääminen. Keskeinen syy tuottavuuden laskulle terveydenhuollossa on kannusteiden puute, monimutkaistuneet hoidot sekä erilaisten oheistoimintojen osuus. Monet lääkärit tuskailevat, kun potilastyön osuus työstä laskee jatkuvasti, ja esimerkiksi erilaiset sihteerille ennen kuuluneet työt kuormittavat lääketieteen ammattilaisia. 

Yksi suuri syy terveydenhuollon kasvavalle kysynnälle on väestön ikääntyminen. Suomi on nopeimmin ikääntyvä pohjoismainen valtio. Väestön vanheneminen johtuu kahdesta syystä - elinajan odote on noussut ja toisaalta syntyvyys on laskenut voimakkaasti. Luonnollinen väestönlisäys on negatiivinen. Yksilötasolla vanheneminen on etuoikeus ja yhteiskuntatasolla se on hyvinvointiyhteiskunnan suurin saavutus.

Tekniikan ja biolääketieteen kehitys on tehnyt mahdolliseksi tunnistaa ja hoitaa sellaisia potilaita, joita ei ennen ole ollut mahdollista hoitaa. Myös lääketieteen huima kehitys on lisännyt sairauksien hoitoa ja niistä paranemista. Tämä myönteinen kehitys on lisännyt luonnollisesti myös kustannuksia.

Vaikka terveydenhuolto on kokenut valtavan kehityksen vuosikymmenten aikana, kaikkia tauteja ei edelleenkään pystytä parantamaan. Siksi on erityisen tärkeää kiinnittää huomiota terveisiin elintapoihin ja sairauksien ennaltaehkäisyyn. Parhaatkin yritykset hoitaa ja ennaltaehkäistä sairauksia epäonnistuvat, jos ihminen ei ota vastuuta omasta terveydestään. Vastuun ottamiseen monet ihmiset tarvitsevat tukea ja apua. Esimerkiksi ylipaino, joka on tämän hetken merkittävin terveysriski länsimaissa, vaatisi moniammatillista ja tehokasta puuttumista. Ylipainon hoitaminen ei välttämättä olisi lääkärin vaan esimerkiksi psykiatrisen sairaanhoitajan ja ravitsemusterapeutin vastuulla. Tärkeintä on saada yksilö motivoitumaan omasta terveydestään.

Suomi on EU-maista ainoa, jossa vuodeosastohoitoa ei ole rajoitettu. Suomessa hoidetaan jopa muistisairaat vuodeosastoilla tai niihin verrattavissa olevissa yksiköissä. Hoitoprosesseista puuttuu systemaattinen kuntoutus. Vuoteeseen hoitamisen kulttuuri ja kuntoutuskulttuuri taistelevat Suomessa. Muissa EU-maissa taistelu on käyty vuosikymmeniä sitten ja systemaattinen kuntouttaminen on oleellinen osa hoitoprosesseja.

Muissa verrokkimaissa kuntoutus alkaa sairauden akuuttivaiheen jälkeen heti tai viimeistään muutaman vuorokauden kuluttua. Potilaita ei makuuteta vuodeosastoilla, vaan siirretään mahdollisuuksien mukaan joko kotiin tai kuntoutusosastoille. Kuntoutuksen pitäisi sisältyä systemaattisesti kaikkiin hoitoprosesseihin kuten sydänsairauksiin ja vakaviin infektioihin, koska niihin liittyy toimintakyvyn romahdus aivan samalla tavalla kuin vaikka luunmurtumiin.

Erityisesti vanhusten lihasvoiman on oltava tietyllä tasolla, jotta jokapäiväiset toiminnot onnistuvat. Heikentyneen lihasvoiman ja toiminnanvajausten lisääntymisen välillä on tutkimusten mukaan selkeä yhteys. Lihasmassa heikkenee noin 1 %:n vuorokausivauhtia eli jo viikon vuodelepo voi viedä vanhukselta toimintakyvyn. Tyypillisesti iäkkään ihmisen ympärivuorokautisen hoidon tarve syntyy jonkun akuutin sairauden jälkeen. Iäkäs henkilö on pärjännyt juuri ja juuri kotonaan, mutta vuodelevon aikana syntynyt lihasvoiman heikkeneminen on aiheuttanut merkittävän toiminnanvajauksen, eikä kotiutuminen enää onnistu. Riittävällä ja riittävän aikaisin aloitetulla kuntoutuksella nämä henkilöt pärjäisivät kotonaan pidempään.

Parvinen ym.  (2021) laskivat, että jos koko Suomessa otettaisiin käyttöön vanhustenhoidossa Etelä-Karjalan malli, jossa taustalla on kuntouttava hoitomalli, Suomen nykyisen 30 000 hoitajan sijaan Suomi tulisi pärjäämään noin 18 000 hoitajalla. Eksote on ottanut käyttöön muualla Euroopassa käytössä olevan kuntoutusjakson ennen päätöstä pysyvään hoitoon siirtymisestä. Vaikka ikääntyneiden määrä Suomessa kasvaa voimakkaasti, kuntoutuksella voidaan lyhentää raihnaista ja sairasta aikaa merkittävästi.

Ikääntyneet tarvitsevat erilaista asumista. Erityisen tärkeää on, että tilaa liikkua on tarpeeksi ja jokaisella ihmisellä on mahdollisuus jokapäiväiseen ulkoiluun. Ahdas vuodeosasto tai palveluasumisen pienet huoneet eivät edistä ikääntyneiden liikkumista. Ahtaus sitoo vanhuksia vuoteeseen, ja heidän hoitamisensa tulee kalliimmaksi, koska he tarvitsevat enemmän hoitohenkilökuntaa.

Pitää myös miettiä erilaisia yhteisöllisiä asumisratkaisuja. Esimerkiksi Keski-Euroopassa on tarpeettomia kouluja ja muita kiinteistöjä muutettu ikääntyneille tukiasunnoiksi. Tukiasunnoissa on yhteinen olohuone, mutta jokaisella asukkaalla on oma yksiö.

Tarvitsemme monenlaisia keinoja, jotta terveydenhuollon kriisi saadaan ratkaistua. Se ei onnistu pelkkiä palkkoja nostamalla, vaikka sekin on erittäin tärkeä asia. Suomalaisten hoitajien palkat ovat kansainvälisessä vertailussa erittäin matalat. Kriisi ei ratkea myöskään ulkomaisen työvoiman tai hoiva-avustajien lisäämisellä. Työhön pitää pystyä itse vaikuttamaan, ja hierarkinen johtamisjärjestelmä on purettava. On tehtävä kokonainen toimintakulttuurin muutos.